MattiKarvonen

Puoluekuria puolustettiin paneelikeskustelussa!

  • D2.0
    D2.0

Tekniikan akateemisten liitto kutsui Tampereen Teknillisen Seuran (TTS) ja TEK yhteiseen iltapaneeliin [1] kaikki Pirkanmaan TEK jäsenet puoluekantaan katsomatta. Panelisteja oli kaiken kaikkiaan yksitoista (11). Ilmeisesti TEK osaa järjestää paneeleja paremmin kuin muut sillä eräissä muissa paneeleissa eduskunnan ulkopuolisia puolueita on syrjitty vetoamalla liian suureen osallistujamäärään... Kokonaisuutena paneeli oli asiallinen ja hyvin järjestetty keskustelutilaisuus. Puheenvuoroja jaettiin tasapuolisesti. Kiitokset vielä järjestäjilleyes.

Kovinkaan kiivasta väittelyä ei paneelissa koettu, mutta piirun verran värikkäämpää kommentointia ehdokkaiden välillä käytiin liittyen kansanedustajien määrään: Kokoomukselle olisi riittänyt 150 edustajaa Vasemmiston epäillessä että silloin keskisuurillekaan puolueille, pienistä puhumattakaan, ei paikkoja riittäisi. Itse käytin tässä kohtaa jatkopuheenvuoron jotakuinkin seuraavasti:

Minä: ”200 kansan edustajaa on hyvä määrä, mutta kaikissa eduskuntapuolueissa on käytössä puoluekuri, jonka seurauksena todellisuudessa siellä on vain muutama, jotka edustavat jotain mutta suurin osa on vain puoluejohdolle uskollista äänestyskarjaa”

Erään eduskuntapuolueen ehdokas sai tästä kimmokkeen ja nappasi mikrofonin käteensä vastaten seuraavasti:

Ehdokas_X: ”Kuules, jollei puoluekuria olisi, niin puolueisiin pääsisivät vain he, jotka ovat puoluejohtajan kanssa samaa mieltä”

Seurasi hiljaista hymähtelyä ja päiden pyöritystä sekä yleisön joukossa että allekirjoittaneen toimesta. Mutta tämä ei todellakaan ole mikään naurun asia. Onko tilanne siis todella tällainen? Nimittäin kommenttihan tarkoittaa sitä, että eduskuntapuolueisiin pääsee/hakeutuu/pyydetään ehdokkaaksi seuraavilla ehdoilla:

Saat olla mitä mieltä haluatkaan kaikista asioista, kunhan omaat näkemyksiä ja esiintymiskykyä joilla saat ääniä puolueelle. Sitten eduskuntaan päästessäsi painat äänestysnappia kyselemättä kuten käsketään, eli edustatkin puolue-eliittiä kansan sijaan.

Tämäkö on siis kansanvallan taso tällä hetkellä? Demokratia vaatii rajun korjausliikkeen! Ongelmaan on herätty ja suoraa demokratiaa onkin esillä mm. Muutos2011 [2] ja Piraattipuolueen [3] sekä tietenkin Itsenäisyyspuolueen [4] julkaisuissa. Hankkeessa pisimmällä on IPU: Demokratia 2.0 hanke on jo nyt käynnissä. Äänestämällä D2.0 ohjelmaan sitoutunutta ehdokasta, pääset nauttimaan keittiön kautta sisään ajetusta suorasta demokratiasta kauko-ohjattujen kansanedustajien toimesta. Tai kauko-ohjattujahan he ovat nytkin, ohjaimet vain ovat ties missä bilderberg-ryhmässä ja muissa kansallisvaltioille haitallisissa salaseuroissa.

Äänestä siis vaaleissa kansanvallan puolesta, vaihtoehto nykymenolle on tarjolla. Ei mitkään turhat vaalit tässäkään suhteessa.

Viittaukset:

1: http://lehti.tek.fi/jarjesto/ny-rillataan-poliitikkoja

2: http://www.muutos2011.fi/suora-demokratia/

3: http://arkisto.piraattipuolue.fi/lausunnot/2009/suoran_demokratian_kehittaminen.pdf

4: http://ihmisyydenpuolesta.fi/eduskuntavaaliehdokkaat-2015/demokratia-2-0/

Demokratia 2.0 liittyvä Puheenvuoro:

http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188618-ipun-demokratia-20-%E...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Puoluekuri on todellakin iso ongelma nykyisessä politiikassa. Se vain mahdollistaa, että mitään muutoksia ei synny, kun puoluejohto torjuu uudet ajatukset ja pistää kansanedustajat äänestämään tahtonsa mukaan jopa suoraan uhkailemalla. Ja jos kansanedustaja päättää äänestää oman mielensä mukaan, niin pahimassa tapauksessa hänen poliittinen uransa on sitten siinä. Ja puoluekuri on jopa perustuslain vastainen. Perustuslain mukaan kansanedustajan tulisi olla vastuussa kansalle, mutta nyt kansanedustajat ovatkin vastuussa puoluejohtajille.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Kansanedustaja ei siis ole velvollinen noudattamaan esimerkiksi valitsijansa tai taustaryhmänsä ohjeita.

Äkkiseltään ja sen enempää miettimättä eduskuntaryhmän ns. puoluekuri tuntuu perustuslain vastaiselta. Sitä se ei kuitenkaan ole; koska kuri ei ole oikeudellisesti sitova (Ks. Laki eduskuntaryhmistä).

Kun puolueen eduskuntaryhmässä on enemmän kuin yksi kansanedustaja, niin on välttämätöntä jollakin tavalla sopia/päättää yhteisistä asioista, esimerkiksi valiokuntapaikkojen täyttämisestä.

Tätä varten ryhmä tarvitsee ja vahvistaa itselleen laissa säädetyt "eduskuntaryhmän säännöt".

Jokainen ryhmän jäsen hyväksyy noudattavansa sääntöjä. Kuten muissakin yhteisöissä. Edustaja voi myös erota tai jättäytyä ryhmän ulkopuolelle; muodostaa oman ryhmänsä. Puolueen ryhmään kuulumisen pakkoa ei ole.

Ryhmäkokouksissa päätetään demokraattisesti, yleensä enemmistöpäätöksillä, puolueryhmän yhteinen kanta käsiteltävään asiaan. Eri mieltä olevalle jäsenelle voidaan antaa vapaus äänestää täysistunnossa mielensä mukaan.

Mikäli jäsen muutoin menettelee asiassa ryhmän päätösten vastaisesti, eli rikkoo ryhmän sääntöjä vastaan, niin ryhmällä on oikeus antaa sääntöjen rikkomisesta seuraamus - varoitus tai ryhmästä erottaminen määräajaksi tai pysyvästi. Tämä ei ole oikeudellinen seuraamus, eikä siten perustuslain vastainen.

Kun kansaedustaja valitaan puolueen jäsenenä, niin hänen tietenkin odotetaan noudattavan eduskunnassa puolueensa ja ryhmänsä tavoitteita; linjaa.

Eduskuntatyö tosiasiassa rakentuu juuri eduskuntaryhmien olemassaololle ja kansanedustajien toiminnalle omissa ryhmissään. Eduskunta ei voisi edes toimia ilman ryhmätoimintaa.

Kansanedustajalla on siis perustuslaillinen oikeus toimia oman harkintansa mukaisesti. Siitä hänelle ei tule oikeudellisia seuraamuksia.

Ryhmään kuuluessaan hän on velvollinen noudattamaan sen sääntöjä, ja niitä rikkoessaan kantamaan sääntöjen mukaiset seuraamukset. Sekin on perustuslain mukaista.

Käyttäjän tervoneneduskuntaan kuva
Janne Tervonen

Ja ryhmäthän ovat vain rahastusautomaatteja jotka saavat tukea valtion varoista, laki ei määrää missään vaiheessa että ryhmän olisi tehtävä demokraattisia päätöksiä. Ryhmädynamiikka on psykologiselta kannalta yleensä sellainen, että taitavimmat manipuloijat määräävät mitä ryhmässä tapahtuu. Laki ryhmistä on perustuslain alapuolella, eduskunta todellakin toimii ilman rymiä, laki ryhmistä on annettu perustuslain jälkeen ja eduskunta on toiminut myös ennen ryhmistä annettua lakia.

Ryhmät ovat vain yksi keino vähentää kansanedustajien omavaltaisuutta, ryhmälaki on tullut voimaan 2010 ja sitä on muutettu 2013, on väärin sanoa ettei eduskunta voi toimia ilman ryhmiä, koska ne ovat laillinen organisaatio vasta kahden eduskunnan ajalta, ja nykyinen maamme tila on aika hyvä indikaattori siitä mihin ryhmäjärjestelmä on johtanut.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Tervonen,

koetin vain selvittää mitä laki sanoo perustuslain vastaiseksi väitetystä ns. puoluekurista; en sitä puolustella. Ei siitä kannata kiihkoilla

Eduskuntaryhmät on mainittu perustuslaissa iät ja ajat; eivät suinkaan kahden eduskunnan ajalta, kuten virheellisesti väität. Aiemmin oli vain hajanaisia säännöksiä; myös perustuslaissa. Tarvittiin erityislaki.

Laki eduskuntaryhmistä tuli voimaan 1.1.2013. Ennen sitä ei ollut mitään omaa lakia eduskuntaryhmistä itsestään.

Laki eduskuntaryhmien [valtion] tuesta 2010 ei ollut mikään ryhmälaki. Se sisälsi vain säännökset valtion tuesta ryhmille; ei mitään ryhmä-säännöksiä. Valtion tukisäännökset sisältyvät 2013 lakiin, jolla laki 2010 kumottiin; ei sitä miksikään muutettu.

Perustuslain 29 pykälän [Kansanedustajan riippumattomuus] esitöissä eduskuntaryhmiä perustellaan muun muassa:

"Eduskuntatyö perustuu olennaisesti eduskuntaryhmien olemassaololle ja niissä tapahtuvalle toiminnalle. Eduskuntaryhmään liittyminen on kuitenkin kansanedustajalle vapaaehtoista eikä edustajana toimiminen edellytä ryhmän jäsenyyttä. Liittyessään eduskuntaryhmään kansanedustajat ovat tietoisia ryhmän säännöistä ja toimintatavoista. Tästä syystä eduskuntaryhmät voivat säännöksen estämättä nykyiseen tapaan kohdistaa jäseniinsä erilaisia ryhmän toimintaan osallistumiseen ja ryhmän jäsenyyteen liittyviä sääntöjensä mukaisia seuraamuksia, jotka perustuvat ryhmän sisäiseen toimintaan."

Tämän jälkeen puheet puoluekurin perustuslain vastaisuudesta ovat vailla perusteita. Vaikka olisimme kurista mitä mieltä tahansa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Perustuslaissamme ei ole myöskään sanktiomääräyksiä ja ohjeellista ei tarvitsekaan noudattaa, näinhän Timo Kalli totesikin.

Käyttäjän HeikkiSantala kuva
Heikki Santala

Aimo,

aivan. Eihän perustuslaki olekaan mikään "rikoslaki". Tarvitaan erityislakeja. Kuten tämä "kurilaki".

Nykyinen perustuslaki sallii harjoittaa demokratian ja parlamentarismin nimissä varsinaista irvikuva-politiikkaa. Vallitsee perustuslaillinen enemmistö-diktatuuri.

Yksinvalta, ryhmän tai yksilön, jota ulkopuolinen ei voi horjuttaa, on diktatuuria. Sitä käyttää enemmistöhallitus. Vikaa on perustuslaissa.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

" suoraa demokratiaa onkin esillä mm. Muutos2011 [2] ja Piraattipuolueen [3] sekä tietenkin Itsenäisyyspuolueen [4] julkaisuissa"

Nämä puolueet ovat todella heikoilla. Ei minkäänlaista aitoa tärkeitä asioita koskevia ohjelmia pelkkää luikuria puhetta. Eihän näitä puolueita voi äänestää muut kuin luiskaotsaiset lähinnä gorillat.

Käyttäjän MattiNevalainen1 kuva
Matti Nevalainen

Erland Salo kirjoitti:

Nämä puolueet ovat todella heikoilla. Ei minkäänlaista aitoa tärkeitä asioita koskevia ohjelmia pelkkää luikuria puhetta. Eihän näitä puolueita voi äänestää muut kuin luiskaotsaiset lähinnä gorillat.

Pyydän mitä kohteliaimmin Saloa ilmoittamaan mitä puoluetta Suomessa voi äänestää ettei tulisi leimatuksi luiskaotsaiseksi gorillaksi. Eikö esim. itsenäisyys, demokratia ja oman rahan hallinta ole tärkeää ? Onko tärkeää vain se minkä suurpuolueet ja media ovat nostaneet esille ? Ehkä Salo viittaa siihen että Suomessa saisi äänestää joko elefanttia tai aasia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Salo, mutta "rehelliset persut" äänestävät puolueensa ehdokkaita, vaikka puolue ei noudata edes sääntöjensä 16 §:lääkään.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Matti, kiitos aikamme ongelman esittelystä. Sen ongelman, jonka myötä meillä ei de facto ole demokratiaa, vaan on sen sijaan demokratuuri. Demokratuurilla ymmärrän mallia, joka täyttää demokratian ulkoisen muodon, mutta sisällöllisesti kyse on diktatuurista. Tästä hybridinimi demokratuuri.

Heikkiä kiitän kommenttiensa informaatioarvosta. Demokratia on kuitenkin kansanvaltaa eli sen pitäisi olla juuri sitä eikä yhtään mitään muuta. Hallitusmuoto 1919 sisältää käsityksen, että valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Jorma Jaakkola on tälläkin foorumilla esittänyt tutkimustensa tulokset: ns. säästölailla saatiin maailman ehkä edistyksellisin perustuslaki vesitettyä. Tuo ehkä edistyksellisin oli Suomen perustuslaki. On selvää, että perustuslakikin tarvitsee joskus, painavista syistä, muutoksia, mutta kun on kyse lainsäädäntömme kulmakivestä, toimeen ei pidä ryhtyä kevein perustein eikä yhtenään: hyvin laadittu ja toimiva perustuslaki kun on melko säänkestävä.

Kirjoitin:

Puolue- ja ryhmäkuri sekä käytännön seuraukset
http://fazerinsini.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184947...

Toimituksen poiminnat