*

MattiKarvonen

'Käypähoitoruokaympyrästä' ja sen ongelmista ja ratkaisuista

Olen viimevuosina, alunperin maito-ongelmasta motivoituneena, tutkaillut ravintotutkimuksia sekä -propagandaakin. Tiivistän nyt hieman, että mitkä teikijät etenkin ovat pielessä "käypähoitoruokaympyrässämme". Lähteet jätän tarkoituksella pois; itse googlaamalla, jos kiinnostaa, opit paremmin ja siten menee tämäkin asia paremmin tajuntaan. Tieteelliset julkaisut aiheesta toki vaatinevat kemiantietoja, joten ihmekkös tuo jos valtaväestölle asia on hankalaa. Yritämpä selvittää asiaa niin että maallikkokin tajuaa. Epätietellistä otetta kritisoivalle kuitenkin vakuutan, että omakohtaisesti kokeillen olen havainnut seuraavat väittämäni todeksi yleisen terveydentilan ja vireyden parantumisen myötä, kun olen soveltanut seuraavia teorioita käytäntöön arjessani ja keittiössäni.

 

1. Verensokeri:

Maksa tuottaa sokeria elimistöön rasvoista ja muista ravinteista sen mitä elimistö tarvitsee. Mikäli on syöty nopeita sokereita, jotka imeytyvät sellaisenaan verenkiertoon, haima erittää insuliinia ikäänkuin vastalääkkeenä liialliselle sokeripitoisuudelle. Krooninen insuliinineritys johtaa siihen että elimistö tottuu insuliiniin ja sitä tarvitaan enemmän ja enemmän ja lopulta haima ei enää jaksa ja siitä seuraa diabetes eli sokreritauti eli tila jossa keho ei kykene säätelemään veren sokeripitoisuutta alentavasti. Sokerisessa kehossa bakteerit viihtyvät kivasti joten tulehduksia riittää ja keho jopa “mätänee elävältä”. Noudattamalla VHH-diettiä (vähähiilihydraattinen) diabetes voidaan välttää mutta myös sokeririippuvuus, jota usein luullaan näläksi, helpottaa ja yksi ateria päivässä riittää ilman nälkä-ongelmia, kuten kiukkuisuutta ja huonoa oloa (perinteiset vieroitusoireet kaikessa). Tilapäinen ketoaineilla eläminenkään tuskin on pahasta, mutta kroonisena (ketoosi-asidoosi) vaikuttaa liiaksi kehon pH-arvoon ja on epäterveellistä.

Ratkaisu: Älä syö nopeita hiilareita, ja hitaitakin hillitysti. Pyri siihen että kaikki sokeri veressäsi on maksan tuottamaa, jolloin insuliinia ei tarvita ensinkään. Parsaa ja pekonia lautaselle (=kuituja ja rasvaa ja vähän protskua).

 

2. Rasvahappotasapaino:

Rasvahappoja eli niitä "omegoja" on ainakin kolmenlaisia: Omega-3-, -6- ja -9-rasvahappoja. Ei ole hyviä tai huonoja näissä, vaan se niiden tasapaino on se juttu. Rypsiöljypohjaisesta ruokavaliostamme saamme liikaa kutosia, syynä turvotusta ja tulehdustiloja. Omega-6 yliannostusta muuten käytettiin joskus hylkimisreaktioiden hillitsemiseen, sen immuunivastetta heikentävän vaikutuksen takia. Älä siis syö rypsiä tai rapsia. Rasvahapposuhteelle oliviöljyssä on optimi(välimeren dietti!), mutta koska niitä kutosia on kumminkin liikaa, kun syöt varmaan muutakin kuin oliviöljyä, niin jostain täytyy niitä kolmosia sitten saada lisää. Mistä? No, omega-3-rasvahappo esiintyy ravintoketjussa ensimmäisen kerran viherhiukkasen solukalvossa. Eli...

Ratkaisu: Nopeakasvuiset levät (ja “rikkaruohot”; nokkonen, hamppu vuohenputki) ovat varsin hyvä kolmosten lähde, mutta noita kolmosia rikastuu ravitoketjussa myös levää syöviin pieniin elukoihin ja myös siitä eteenpäin. Tosin ravintoketjussa rikastuu toisinaan myös ei toivottuja tekijiötä, kuten raskasmetalleja ja muita myrkkyjä, joten planktonia syövät lohikalat lienee hyvä optimi. Myös kaikki ruohoa syövät nisäkkäät ovat hyvä lähde, mutta huomiohuomio: Maissilla tai muilla jauhoilla ruokituissa elikoissa on huono rasvahappotasapaino. Lammasta siis pataan silloin kuin vapaana kasvanutta lohta ei saa. Rypsipossut jääköön kaupan hyllylle.

 

3. Suola

Ei saisi suolaa syödä kun se verenpaine... No niimpäniin. Natriumkloridi nostaa verenpainetta. Mutta mangesiumkloridi laskee sitä; pienikin määrä riitää neutraloimaan natriumkloridin vaikutuksen. Merisuolassa on näitä molempia, kuten myös noin "ziljoonaa" muuta mineraalia; hermostolle välttämättömiä ovat nämä mineraalit. Merisuola auttaa suonenvetoihin, väsymykseen, jumituksiin jne. Pelkällä NaCl:lla saa vain verenpaineen ylös. Vähäisissä määrin liiallinen merisuolan syönti kostautuu janona joka ei ole vaarallista mikäli vettä on saatavilla.

Ratkaisu: Käytä vain merisuolaa ja jätä ne "ruokasuola":na myydyt puhdas NaCl-tuotteet kaupan hyllyyn. Jodia saa siitä merilevästä, jota siis käytät rasvahappojenkin takia, joten senkään takia ei sitä tarvitse.

 

4. Maito

Maidossa on monta vikaa: Homogenointi, A1-tyypin beettakaseiini, rasvattomuus.
A1-tyypin maitoproteiinissa on se vika, että se hajotessaan tuottaa histamiinia ja kasomorfiinia. Histamiinin vaikutuksen tietänevät kaikki, mutta se kasomorfiini on hermostoon vaikuttava ja käsittääkseni sen poistaminen auttaa autismista kärsiviä selkeimmin, muita sitten epäselvemmin. Jos maitoproteiini on sen rasvahippusen päällä, eikä vapaana lillumassa, se hajoa aminohapoiksi sen rasvapalleron päällä eikä siten aiheuta ongelmia tässä mielessä. Se rasvapallero kun ei mahdu imeytymään suolen läpi verenkiertoon, kun on niin “iso” klöntti. Samoin laktoosin kanssa; sekin on normaalisti kiinnittynyt siihen rasvapalleroon ja jos se siinä päällä hajoaa monosakkarideiksi ennen kuin se rasvapallero hajoaa, vapauttaen silloin siihen kiinnittyneet muut ainekset, niin ei tule ongelmia laktoosinkaan kanssa. Homogenoidussa maidossa rasvapallerot on pilkottu mekaanisesti, joten maitoprotskut ja laktoosi lilluvat vapaana jo ruoansulatuksen yläpäässä ja siitä koituu ongelmia monille kun pahimmillaan niitä sitten imeytyy gluteiinin rasittaman suolen läpi “ennen aikojaan”. Tämä siis syypää siihen, että joillekin luomumaito käy muttei se "tavallinen". Rasvaton maito kelpaa vain muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Ja ja... se A2 tyypin beettakaseiini ei sisällä histamiinia ja mm. ranskalaiset juustot tehdään siitä ja siksi ovat parempia. Myös akneen auttaa maidoton dietti, käsittääkseni sen histamiinin takia. Rasvaton maito ja maissi, on 100 vuotta vanha sikojen lihotusresepti Ameriikasta… mitä lapsesi syö aamuisin?

Ratkaisu: A2-Luomumaitoa ja mieluiten raakamaitona. Vuohen ja lampaanmaito ovat A2 tyyppiä. Myös kyytönmaito suurimmaksi osaksi, mutta ayshire ja fiirisiläislehmistä saa käytännössä vain sitä A1-moskaa. Toisaalta, miksi edes juoda maitoa kun fermentointi poistaa monia haittatekijöitä (sokerit ja proteiinit hajoavat prosessissa); juustoja ja yogurttia mielummin siis.

 

5. pH

"Käypähoitoruokaympyrämme" noudattaminen johtaa kehon happamoitumiseen, jolla on syy-yhteys lukuisten tulehdustilojen kohdalla, joista pahimmillaan kehittyy syöpä. Kehon pH:n tarkkailua ei terveystiedontunneilla neuvottu ainakaan minun aikanani. Neuvon siis nyt: Diettiä alkaliseen suuntaan ja olo paranee. Sooda muuten auttaa myös krapulaan, jolloin keho on varsin happamassa tilassa.

Ratkaisu: Perehdy aiheeseen alkalinen dietti ja sen vaikutukset ja tee omat johtopäätöksesi.

 

6. Gluteiini

Pelkkä ongelma.

Ratkaisu: Vaihda vaan sinäkin suosiolla gluteiinittomaan ruokavalioon. Gluteiini rasittaa suolistoa vaikkei keliakiaa olisikaan. Rasittunut suolisto ei toimi oikein, ja voi jopa alkaa “vuotaa” ja tämä yhdessä rasvattoman A1-maidon kanssa voi johtaa vain huonoon lopputulokseen. Gluteiinin välttäminen hoituu tosin lähes itsestään VHH-diettiä noudattamalla kun sen lähteet jäävät muutenkin pois. Fermentoiduissa tuotteissa gluteiini hajoaa siinä sivussa, ainakin suurimmaksi osaksi, joten olut tai soijakastike ei ole ongelma gluteiinin kannalta.

 

Terveen ja hyvinvoivan kansan hyväksi!

-M. Karvonen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

Ennen kuin alkaa esiintymään "ravintoasiantuntijana" kannattaisi opiskella edes ihmisen
perusfysiologiaa ettei ala kirjoitella, että elimistön happo-emäs -tasapaino jotenkin johtuisi
ravinnon "alkaalisuudesta".

Koko kirjoitus on näsäviisastelua "mukatieteellisyydellä" eli tyypillistä uskomusravinto-oppia.

Käyttäjän mp2103 kuva
Markku Penttilä

Mulla on diab.2 ja viikko sitte meni kaatumisessa käsi poikki. Sokeri nousi viikon sisällä 10:een. Tässä mielessä kirjoitus kiinnosti heti ja että taustoja oli selvitetty. Mulle suositeltiin kävelyä sokerin laskemiseksi, varmaan toimiikin, kun harraste- ja kilpapelini tennis jäi pois katkenneen käden takia. Minusta nuo havainnot olivat pääperiaatteesa oikein. Yritän syödä kotimaisia luonnollisia ruokia (onneksi vaimoni laittaa niitä) ja paljon vihanneksia, mutta loppujen lopuksi syynä näyttää olevan tuo insuliinintuotannon vähyys.
Mutta tuohon Karin kommenttiin, oisko sulla Kari parempia ohjeita d-kakkoseen?

Käyttäjän lenawiksten kuva
Lena Wiksten

Täyttä asiaahan tämä enimmäkseen on. Pari asiaa tosin pistää silmään. Toinen on natriumkloridin vaihtaminen magnesiumkloridiin. Ihmisillä on nimittäin yllättävän paljon vajetta natriumista ja erityisen paljon sitä puutetta on vanhuksilla, jotka eivät sitä sitten saa suolankaan muodossa - eivät tosin saa juuri muitakaan mausteita. Natriumkloridin verenpainetta nostavasta vaikutuksesta ei olla aivan yksimielisiä. Sen sijaan magnesiumin verenpainetta alentava vaikutus lienee yleisesti tunnustettu.

Toinen asia, johon haluan tarttua (koska olen itsekin tuota virhettä tehnyt) on gluteiinista puhuminen. Oikea muoto on gluteeni. Antti Heikkilää on jopa pilkattu tuon virheellisen muodon käytöstä :(

Toimituksen poiminnat